perjantai 6. tammikuuta 2012

Koh Tao 14.-18.12.2011

Phanganilta Taolle tultiin lautalla, joka maksoi 400 baht (aika suolainen hinta high seasonin takia). Lautta matka oli ihan hirveä, kuten lauttamatka Phanganillekin. Oli niin kova merenkäynti, että ihmiset oksentelivat pusseihin ja oli siinä itselläkin aika kova tekeminen, että ei oksu lentänyt. Ostin onneksi joskus aiemmin pahoinvointilääkkeitä, joita olen napsinut aina ennen lauttaan menemistä. Hyvin ovat toimineet vaikka aika kovin on täytynyt silmiä pitää kiinni, nojata penkkiin ja harrastaa itsensä tsemppaamista. Keinumisessa pahinta lauttamatkoilla on se, että tuntuu kuin koko lautta voisi pyörähtää ympäri, ehkä sellainen Linnanmäki –fiilis.

Taolla oltiin tosiaan neljä yötä Sairee beach:llä ja niistä kaksi Janna oli meidän kanssa kunnes lähti kotimatkalle Suomeen. Aika tyhmä fiilis tuli ja muutama krokotiilin kyynel, kun se hurautti pois. Ei mulle koti-ikävä tullut, mutta ikävä sitä. Onhan se hassua, kun joku ketä tuntee sut niin hyvin tulee hetkeksi pyörähtämään täällä ja sitten lähteekin pois. Olin niin tottunut siihen, että tuntui kuin Janna olisi ollut täällä koko mun reissun ajan. :)

Meidän bungalow siihen asti kunnes Janna lähti. Sitten siirryttiin halvempaan ja kappas, ei tullut vettä, mistään.
Paikallisen hippi -'pojan' koti :D Huom. lavuaari kukkaruukkuna!


Taolla me otettiin aurinkoa ja uitiin, kierrettiin skoduilla saarta ja juhlittiin Sairee beachin rannalla ja Sairee villagessa :P Skoduilla päristeltäessä huomasi aika äkkiä, että Taolla tiet ovat aivan uskomattoman huonossa kunnossa! Jouduttiin monta kertaa kääntymään takaisin, kun ei vaan voinut jatkaa tietä eteenpäin. Niitä ei oikeastaan enää edes voinut sanoa teiksi. Joitakin epämääräisiä polkuja ehkä...Mutta joihinkin paikkoihin eksyttiin kuitenkin...

Ravintola Shark Bayn yläpuolella, saaren eteläosassa.

Shark Bay


Shark Bay

Shark Bayn ranta




Valokuvaan rapua aallokossa, keskittyneenä :D
Saaren pohjoinen view point ja me :D
Kati ja Kati View pointilla :)

Kate

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti