keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Koh Phangan 8.-14.12.2011

Koska meidän itsenäisyyspäivän kemut menivät hieman pieleen, sovittiin tyttöjen kanssa, että lähdetään Full Mooneihin. Oltiin muutenkin suunniteltu, että mennään uudelleen Phanganille, koska saarella on paljon muutakin nähtävää kuin vain Full Moon.

Neon painttiä käsiin, naamaan, mihin vain. Suomen liput oli ehkä hienoimmat!





Kuka haluaa hyppiä hyppistä? Anyone?

Asuttiin 6 päivää Phanganin länsirannikolla Haad Yaon ja Haad Saladin välissä Haad Gruadissa. Meidän kämppä oli aika "luksus" edelliseen verrattuna, oli ihan uima-allas ja lämmin suihku! ;) Tosin ensimmäisessä kämpässä oli kymmeniä amppareita, joista yksi pisti Jannaa :( Sit vaihdettiin huonetta muka parempaan, no enpä tiedä, vessan seinässä pytyn vieressä oli jäätävä reikä, josta kasvoi palmu! :D Ihan perus thaikku –hommia antaa sen palmun kasvaa vaan. Sitä oli kiva katsella, kun se huojui uhkaavasti yläpuolella joka kerta, kun kävi vessassa… :D

Meidän uima-allas :P
Muutamaksi päiväksi vuokrattiin skodut ja päristeltiin saaren pohjoisesta lännen kautta etelään ja kaakkoon. Pohjoisessa ja lännessä on hyviä snorklaus paikkoja, joihin pääsee ihan suoraan rannalta. Meidän aikana oli kurjasti aallokkoa ja pohja oli sekoittunut eli näkyvyys ei ollut mikään maailman paras. Bongasin ihan sairaan määrän merimakkaroita, ällöjä ja paksuja olivat hyi. Sitten näkyi muutamia värikkäitä fisuja, esim. parrotfish (papukaijakala) ja Nemosta tuttu mustavalkokeltaraidallinen kala, jolla on sellainen nokka.

Saaren keskellä pohjoisesta etelään on Kiinalainen temppeli, jossa käytiin tyttöjen kanssa. Oli aika koristeltu ja hullun värinen, mutta hieno. Aika monet temppelit täällä on ihan hulluja, kullattuja, värikkäitä ja hileisiä. En tiedä miksi toi temppeli oli nimeltään ”Kiinalainen temppeli”, ehkä jokin erilainen buddhismi –juttu.









Käytiin myös muutamalla vesiputouksella, mutta ne oli aika väsyneitä, kun ei ollut vettä mikä olisi virrannut. Kyllä sieltä silti kuvia sai, turisti kuvaa aina! ;)



Päristeltiin myös Haad Rinin kylään/rannalle, jossa Full Moonit järjestetään, koska haluttiin nähdä miltä se ranta näyttää biletyksen jälkeen. Aika kamalaltahan se näytti. Järkyttävintä oli nähdä ranta aamulla, kuuden/seitsemän aikaan, bileiden jälkeen, kun kaikki roskat ja kaljapullot lojuivat rannalla ja huuhtoutuivat mereen aaltojen mukana. Ihan hirveä näky! Miten länsimaalaiset turistit voivat olla niin tyhmiä, että eivät voi heittää roskiaan roskikseen?? Thaimaassa mua muutenkin ärsyttää likaisuus ja roskat! Todellisuudessa pahimpia roskaajia ovat paikalliset itse, mutta Full Moonissa on kuitenkin eniten länkkäreitä joten sieltä ne roskat ovat peräisin.



Thaimaassa saatat kantaa jotakin roskaa kädessäsi jopa tunnin, koska et näe roskista missään. Matkalla näet toki katuja ja kujia täynnä roskaa. Joskus tuntuu, että ohitat jätteenkäsittelylaitoksen vaikka todellisuudessa se on vain roskaa, joka on heitetty kadulle. Paikalliset eivät tiedä mitään kierrättämisestä tms., koska kukaan ei ole opettanut sitä heille. Kuinkahan kauan tämä kaunis luonto on enää kaunista ja puhdasta? Ihan alkoi suruttamaan!:(

Noh mutta joka tapauksessa Phanganin luonto on uskomattoman kaunista ja rannat upeita! Varsinkin lännessä ja pohjoisessa. Tähän asti ehkä kauneinta luontoa mitä olen nähnyt! Haad Yaon ja Haad Saladin rannat olivat ihan uskomattomia hiekan ja veden värinsä takia, eikä siellä ollut liikaa majoitusta tai turisteja.

 Haad Salad




Sähkömies kiipesi bambutikkaita pitkin palmuun korjaamaan valoja...


Haad Yao
Haad Yao

Kate

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti