keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Koh Chang 22.-27.12.2011

Changille mentiin BKK Ekkamain bussiasemalta 239 bahtilla. Matka kesti 5-6 h lauttasatamaan ja lautta (mun mielestä lossi) kesti 45 min ja kustansi 75 bahtia. Lauttamatka oli oikeasti todella lyhyt, mutta lautta kulki hitaammin kuin minä kävelisin joten...

Yksi söpö ranta, joka löydettiin... 

Koh Chang oli upea! Luonto oli niin kaunista ja rannat ja poukamat upeita! Niin paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, että on ihan pakko mennä joskus takaisin. Oltiin joskus suunniteltu menevämme saarille Changin alapuolella nimeltä Koh Wai, Mak ja Kood, mutta ei vain ollut aikaa, koska Katin äiti oli tulossa BKK 27.12. Jouluaatto ja muut pyhät vietettiin Changilla auringon syleilyssä ja hyvän ruuan äärellä. Voin sanoa, että joulu oli todella erilainen eikä se oikeastaan joululta tuntunut. Kun on tottunut viettämään sen kotona, kylmässä Suomessa, perheen kanssa, voi tuntua hieman erilaiselta viettää joulua hiekka varpaiden alla. Toisaalta oltiin päätetty, että tämä on todellakin erilainen joulu eli, jos ei joulufiilis jostain kumman syystä tule esiin, se on ihan ok. :) Jouluaattona yksi asia oli kuitenkin pakko tehdä kuten kotona, katsottiin Joulupukki ja noitarumpu! Muuten koko päivä olikin sitten kaukana perinteisestä.

Joulukuusi koristeltu :D


Asuttiin Lonely beach:n alueella, ei aivan hiekkarannalla vaan sen kylässä noin 5 min kävelymatkan päässä rannasta. Meidän bungalow oli suloinen persikan värinen asumus aivan rannalla. Vaikka meidän ranta oli kivikkoinen se oli silti aivan upea!

Sea Flower bungalows :)
...pihalta...
...näkymä terassilta...

...näkymä tolta aurinkotuolilta :)
Lonely beach, jonka rannalla kylän paras ruokapaikka Nature Beach.


Saarella ajeltiin skodulla ja päädyttiin mm. Bang Baon kalastajakylään sekä viereiseen ihanaan poukamaan (Bang Bao cliff bay), jota ympäröivät mahtavat mustat kalliot. Poukamassa pitäisi olla hyvä snorklata, mutta pohja oli jälleen aika sekoittunutta niin ei sitten onnannut.

Bang Baon kalastajakylä, joka on rakennettu veden päälle.


Ihania koteja...

...ja hauskoja ravintoloita.


Bang Bao Cliff Bay
Upeat mustat kalliot!
Tutustuttiin Sun nimiseen paikalliseen mieheen, joka omisti yhden omaperäisen ja hauskan guest housen muutaman kilometrin päässä Lonely Beach:stä. Yhtenä päivänä käytiin tutkimassa vähän, että millaisesta paikasta oli kyse ja ihanahan se oli! Gu-Bay nimeltään...


Siellä oli jopa uima-allas!
Kaiken kaikkiaan tykkäsin Changista kovasti!!! Katsokaa vaikka tätä...

...upea auringonlasku :)
Kate

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti