Lost in Paradise: Ungasan (30.3-24.4)

Koko loppu aikani Balilla Lembonganin jälkeen, olen asunut Bukit Peninsulan alueella eli etelässä. Lähes koko ajan Ungasan nimisessä kylässä J:n asunnossa. Täältä on helppo mennä mihin vain, jos vaan on moottoripyörä tai skootteri. Autolla tuolla ruuhkissa ei ole mitään virkaa! Jos muistan oikein niin joka toisella balilaisella on kotitaloudella on noin 3 moottoripyörää/skootteria. Ja sen kyllä huomaa, liikenne on kaoottista. Hauskinta on se miten paikalliset suojaavat itsensä auringolta ajaessaan, heillä on sormikkaat, pitkähihaiset paidat (yleensä jokin toppa- tai tuulitakin näköinen takki), pitkät housut ja sukat kengissä. He todella ihannoivat vaaleaa ihoa eivätkä halua saada yhtään aurinkoa. Itse kärvistelen hameessa ja topissa, että onpas kuuma, ja varsinkin tuolla kaupungin liikenteessä! HUH.

Yleisesti vain hengailen täällä Balanganin/Ungasanin alueella, otan aurinkoa, hengailen paikallisten kanssa ja ajelen ympäriinsä eri rannoille sekä Kuta - Legian - Seminyak alueelle shoppailemaan, näkemään kavereita, juhlimaan...Oon niin hurahtanut tohon skoduiluun! En olisi voinut ikinä uskoa! Aion ostaa oman Vespan, kun tulen takaisin Suomeen! Älkää naurako siellä… :D

Pinkki skootterini, ajanut yli 3vk joka päivä! :)

Maanantaina (9.4) ajoin Balanganilta Sanuriin! Se tarkoittaa siis kamalia Bali ruuhkia, moottoritietä sekä pujottelua autojen ja moottoripyörien välissä. Ihan huippua! Matka kestää noin tunnin ruuhkan takia ja aikamoinen keskittymiskyky on oltava, että ei jää jalkoihin. Karkasin muuten jopa poliiseja, josta J oli aika otettu. Ei olisi uskonut eihän? Poliiseja piti karata, koska mulla ei ole kansainvälistä ajokorttia, joka vaaditaan Indonesiassa turisteilta, jos he ajavat täällä. Kenelläkään ei ole sitä, mutta kaikki ajavat. Yrittivät pysäyttää mut varmaan neljästi, mutta pujottelin vain tyynenä poliisisetien ohi…hah. Olin itsekin aika hämmästynyt miten tein sen!

Sanurissa näin Harryn, paikallisen pojan, jonka perheen luona Kati asui jonkin aikaa. Kävin teellä heidän kotonaan ja juttelin Harryn äidin kanssa ties mistä. Ihmetytti miten hyvä englanti äidillä on, parempi kuin Harryllä. Ja heidän nuorin lapsensa on niin söpö, Kesha Ketut.

Itse Ungasanissa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä..Muutama kaunis ranta, joilla ei ole turistin turistia paitsi surfaajia. Ne rannat/vedet onkin lähinnä tarkoitettu surffaamiseen...täällä on vain kiva asustella, kun on paikallisten ympäröimänä. Ihanaa.

Green ball ranta Ungasanissa ja yksi surfaaja..

Ranta Green ballin lähellä...

Pink bike, ha.

Täällä ei siis todella asu muita kuin balilaisia. Yksi päivä olin yksin kotona ja naapuruston pojat päättivät vakoilla mua. J:lla on portti ja aidat talon ympärillä, mutta portin alla on ilmaa ja siinä on pari reikää. Noin kymmenen 10-vuotiasta poikaa kurkisteli kaikista mahdollisista aukoista mua, kun olin makuuhuoneessa meikkaamassa! :D "Hello hello ja how are you" olivat kovasti käytössä. Itse vastasin pojille indonesiaksi sen minkä osasin ja he olivat todella otettuja. Tämän jälkeen pojat heittelivät jalkapalloja pihalle ja kikattelivat. Se on tämä valkoinen tukka, kun tekee musta julkkiksen täällä... :D

Hah :D

Ungasan...mitäs muuta voisin kertoa. En kai muuta. Halpaa ruokaa saa läheisistä paikallisista warungeista, siis halvalla tarkoitan, että maksan järkyttävän kokoisesta 'nasi campur' -annoksesta 6000-10000 rupiaa eli 0,40-0,80 euroa. Ja siellä meidän lähellä oli parasta tofua maailmassa enkä mä ole koskaa tykännyt tofusta! Nasi tarkoittaa riisiä ja campur sitä, että siihen saa valita kaikkea niin paljoin kuin haluaa ja mitä on tarjolla. Oppisin muuten aika hyvin ruoka -sanaston ja kaikkien lempiruokieni nimet...terong, tempeh, tahu, kacang...