Maailman kauneimmat maisemat tähän mennessä näin perjantaina, kun ajeltiin sellainen kevyt päiväretki Jannan kanssa ympäri Lombokin eteläosaa. Mittariin tuli yli 100km ja retkeen kului aikaa ehkä 5h. Ajeltiin mahtavien vihreiden vuorten rinteillä ja ohitettiin matkalla erilaisia perinteisiä kyliä. Jotkut olivat täysin bambukyliä ja toisissa taas oli betonisempaa meininkiä. Mitään ihmeellisiä viritelmiä ne eivät tietenkään tapansa mukaan olleet. Jokaisessa kylässä saatiin lapsilta iloisin ja ihanin tervetulotoivotus! Voi niitä "hello hello" huutoja ja vilkutuksia! :)) Sillä reitillä ei ilmeisesti usein länkkäreitä näy..Jotkut pojat jopa ajoivat meidän viereen skodulla ja kysyivät lennosta, että puhutaanko bahasa indonesiaa! :D Oon muuten niin hullaantunut tähän kieleen ja kulttuuriin, mutta ei mun taidot vielä ihan sillä tasolla ole, että vois jotain järkeviä keskusteluja käydä paikallisten kanssa. Perussanasto, -lauseet ja luvut, mutta onhan tä tosi helppo kieli oppia ja puhua! Paljon yhtäläisyyksiä suomen kielen kanssa!
Mutta niin Lombokin Kutalle Balin Kutalta päästiin aika halvalla näin: ensin Peramalta shuttle bus Padangbaihin (50 000rp/hlö). Matka kesti n. 3h, koska ajettiin Ubudin kautta. Sitten Padangbaista local ferry Lombokille Lembariin (36 000rp/hlö). Tästä ferrystä lukee kaikenlaista netissä, mutta jos sää on kohdillaan niin matka taittuu turvallisesti 4-5h. On aikaa nukkua, ah niin mukavilla penkeillä. Lembarista otettiin transport Kutalle (175 000rp), joka oli ilmeisesti hyvä hinta, koska shuttle bus olisi ollut 75-120 000rp /hlö. Lonely Planet kertoi, että transport kannattaa hankkia jo Padangbaista, koska Lembarin satamassa on paljon huojareita ja siellä ei ole julkisia kulkuvälineitä. Ei siellä nyt niin paljoa niitä ns. huojareita ollut, meidän kuski Mohammed oli ainakin mukava ja rehdin oloinen tyyppi. Pois lähtiessä oli sitten enemmän niitä lipunmyyjiä eli kannattaa ihan ostaa se ferrylippu sieltä sataman alussa olevalta lippuluukulta. Lauttoja lähtee noin 60-90 min välein.
Meille myös selvisi, että monet Lombokin Kutalla koruja myyvät lapset tekevät sitä ihan vain ansaitakseen taskurahaa. Ainakin yksi poika tokaisi, että älä anna kolikoita, kun niillä ei voi ostaa karkkia! :D Tosin osa lapsista näyttää illan tullen aika apaattiselta, että ei se kaikilla tuhlaannu yhtä onnellisesti karkkiin.
Sitten, mä en tiedä mikä tätä meidän matkaa oikein seuraa (hassut tapahtumat ja pitkät hysteeriset naurut), koska meille tuntuu sattuvan ja tapahtuvan. Nä paikalliset tykkää ajella millon milläkin tuolla rantahiekassa, pyörällä, autolla, skodulla...noh yksi pikku poika yritti kovasti moneen kertaan kaupata meille yhtä kookosta ja viimeisellä kaupustelureissullaan poika sitten juuttui hiekkaan meidän eteen. Kuoltiin nauruun! Mutta saatiin skodu kuitenkin irti erinäisten kokeilujen jälkeen ja pari kuvaakin ehtisin tilanteesta ottamaan. Parasta oli, että poika yritti vielä tämänkin lähes toivottoman operaation jälkeen myydä meille sitä kookosta! Oli hieman huvittunut meininki, "yes coconut my friend, ten thousand, yes". Öö ootko tosissas?! Me ollaan just kaivettu, työnnetty ja nostettu toi skodu ulos tuolta hiekkakuopasta, eikö sun kuuluis tarjota se meille kiitokseksi..? :D Aa niin siis jäbähän oli 12-vuotias..juu kyllähän täällä ajelee jo 5-vuotiaat..yhymm joo ja niitä on yleensä noin 5 sen mopon päällä. Jaa että mitkä kypärät ? Ei ei ei...ei täällä tarvitse! Jannan sanoin kypärät on luusereille, eli meille. Hah!
Eikä nä paikalliset oo ainoita ku juuttuu paikkoihin, kyllähän mekin juututtiin yhteen järkyttävän huonokuntoiseen, kuoppaiseen, mutaiseen, irtokiviä ja -lohkareita täynnä olevaan mäkeen! :D onneks joku paikallinen sattu just paikalle ku mä panikoin siinä skootterin päällä ja huudan "mitä mä teen mitä mä teen apua?!". Sillä miehelläkin oli vaikeuksia saada se skodu irti siitä ja saada se ylös "tielle". Joo sitten se kysyi, että mihin me ollaan menossa (erittäin huonolla englannilla) ja sanoin et ei ainakaan ylös, ku katoin miltä se tie näyttää edessäpäin, et tä retki on nyt ohi ja mentäis takas alas. Eiköhän se sit vastannu et "yes" ja ajo sen skodun ylös. Ööh kiitin kauniisti indonesiaks ja sit alettiin Jannan kaa pohtia et miten hemmetissä me NYT mennään takas alas?! :D Kyllä se sit onnistus, mut Hati-Hati (varovasti-varovasti) vaan! Äiti älä nyt näe taas painajaisia, tidak apa-apa (ei huolta) ! :D
Kati
Meille myös selvisi, että monet Lombokin Kutalla koruja myyvät lapset tekevät sitä ihan vain ansaitakseen taskurahaa. Ainakin yksi poika tokaisi, että älä anna kolikoita, kun niillä ei voi ostaa karkkia! :D Tosin osa lapsista näyttää illan tullen aika apaattiselta, että ei se kaikilla tuhlaannu yhtä onnellisesti karkkiin.
Sitten, mä en tiedä mikä tätä meidän matkaa oikein seuraa (hassut tapahtumat ja pitkät hysteeriset naurut), koska meille tuntuu sattuvan ja tapahtuvan. Nä paikalliset tykkää ajella millon milläkin tuolla rantahiekassa, pyörällä, autolla, skodulla...noh yksi pikku poika yritti kovasti moneen kertaan kaupata meille yhtä kookosta ja viimeisellä kaupustelureissullaan poika sitten juuttui hiekkaan meidän eteen. Kuoltiin nauruun! Mutta saatiin skodu kuitenkin irti erinäisten kokeilujen jälkeen ja pari kuvaakin ehtisin tilanteesta ottamaan. Parasta oli, että poika yritti vielä tämänkin lähes toivottoman operaation jälkeen myydä meille sitä kookosta! Oli hieman huvittunut meininki, "yes coconut my friend, ten thousand, yes". Öö ootko tosissas?! Me ollaan just kaivettu, työnnetty ja nostettu toi skodu ulos tuolta hiekkakuopasta, eikö sun kuuluis tarjota se meille kiitokseksi..? :D Aa niin siis jäbähän oli 12-vuotias..juu kyllähän täällä ajelee jo 5-vuotiaat..yhymm joo ja niitä on yleensä noin 5 sen mopon päällä. Jaa että mitkä kypärät ? Ei ei ei...ei täällä tarvitse! Jannan sanoin kypärät on luusereille, eli meille. Hah!
Eikä nä paikalliset oo ainoita ku juuttuu paikkoihin, kyllähän mekin juututtiin yhteen järkyttävän huonokuntoiseen, kuoppaiseen, mutaiseen, irtokiviä ja -lohkareita täynnä olevaan mäkeen! :D onneks joku paikallinen sattu just paikalle ku mä panikoin siinä skootterin päällä ja huudan "mitä mä teen mitä mä teen apua?!". Sillä miehelläkin oli vaikeuksia saada se skodu irti siitä ja saada se ylös "tielle". Joo sitten se kysyi, että mihin me ollaan menossa (erittäin huonolla englannilla) ja sanoin et ei ainakaan ylös, ku katoin miltä se tie näyttää edessäpäin, et tä retki on nyt ohi ja mentäis takas alas. Eiköhän se sit vastannu et "yes" ja ajo sen skodun ylös. Ööh kiitin kauniisti indonesiaks ja sit alettiin Jannan kaa pohtia et miten hemmetissä me NYT mennään takas alas?! :D Kyllä se sit onnistus, mut Hati-Hati (varovasti-varovasti) vaan! Äiti älä nyt näe taas painajaisia, tidak apa-apa (ei huolta) ! :D
Kati
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti